
Maaliskuun raportti 2026.
Maaliskuu ja Naiset

Maaliskuu on minulle Naisten kuukausi. Olen näet elänyt tarpeeksi pitkään ja tarpeeksi monessa paikassa, että huomaan selvästi erot ja muutokset yhteiskunnassa viimeisten 50 vuoden ajalta.
Tämän vuoden naistenpäivän kirjoitus oli naisten euroista. Olen yleisesti ottaen puhunut raha-asioista paljon tässä maaliskuussa, tavoistani poiketen. Erityisesti aaltoja on nostanut se, että yhdistin tasa-arvon ja onnellisuuden samaan lauseeseen rahan kanssa.
Voiko tasa-arvon ja onnellisuuden mitata rahassa? Kyllä ja ei. Ongelmana on se, että yhteiskuntamme pohjautuu ajatukseen, että universaali vaihtosysteemi on olemassa, ja raha on väline, joka toimii yhteisenä valuuttana. Vaihdamme aikamme ja ammattiosaamisemme rahaan, jolla pääsemme hankkimaan itsellemme asioita, joita arvostamme. Se on kätevä systeemi eikä sitä ole tarkoitettu alunperin kenenkään syrjintään. Toisin kuitenkin kävi.
Ajan mukaan raha on muuttunut myös vallaksi, jolla historian kulkua sai muunneltua itselleen sopivaksi. Onko mikään rahayksikkö siihen syyllinen? Ei todellakaan. Syyllisiä löytyy yhteiskunnan rakenteissa, poliittisissa systeemeissä ja ihmisluonteessa. Psykologiaa ja sosiologiaa. Raha on aina ollut vain väline.
Näin myös kävi, että tätä nykyään rahassa mitataan moni tilastollinen asia. Sekin on kätevää, koska näin maailma pysyy vertailukelpoisena. Näin ollen yhteiskuntamme toimii pitkälti rahamittareiden varassa, ja siksi myös tasa-arvoa tarkastellaan usein niiden kautta. Ja tällä tavalla kävikin ilmi, että todelliseen tasa-arvoon on vielä matkaa kaikilla rintamilla.
Tilastollisesti ottaen bruttokansantuotetta lasketaan kolmella (ja joskus neljällä) eri talouden sektorilla: alkutuotanto, jalostus/teollisuus ja palvelusektori (sekä neljännes, eli tietosektori, joka taloustieteessä yhdistetään edelleen kolmanteen, tilastosyistä). Kotitaloustyötä on kuvattu myös talouden “viidenneksi sektoriksi”, mutta se ei näy tilastoissa juuri siksi, ettei sitä voi suoraan hinnoitella. Joten kotitalouksissa suoritettu työ jää laskematta ja useimmiten arvostamattakin. Suurin osa kotitaloustöistä on edelleen naisten harteilla.
Juuri tästä syystä on vaikea ohittaa sitä tosiasiaa, että naisten euro on edelleen keskimäärin pienempi kuin miesten. Se on epämiellyttävä, mutta hyvin konkreettinen mittari, ja se kuvastaa ongelmaa, josta yhteiskuntamme on päästävä eroon.
Maaliskuu ja Matkailu

Onneksi maaliskuuni ei ollut vain rahoista huolehtimista. Kevään tullessa aloin myös odottaa kesälomaa ja pohtia sitä, mihin kaikkialle kesällä voisi matkustaa.
Onneksi Euroopassakin on vielä paljon paikkoja, jonne voi matkustaa ilman, että kolistelee kyynärpäitä muiden ihmisten kanssa. Toki, moni maa, kuten Norja, Suomi tai Sveitsi, eivät ole yliturismin pilaamia, koska niiden hintataso estää tehokkaasti massaturismia. Hyvä se on tai huono asia, riippuu näkökulmasta.
Itse suuntaan katseeni maihin, joissa on paljon potentiaalia, mutta suuret turistimassat eivät vielä lyöttäytyneet sinne.
Aurinko on jälleen päässyt paistamaan ja se on todellinen kevään merkki, vaikka mikään muu luonnossa ei vielä herännyt ylipitkiltä talviunilta. Se oli muuten aika outoa, että talvi oli sekä järjettömän kylmä että harmaa. Luulisin, että aurinko olisi pilkahtanut useammin näin kovilla pakkasilla.
No, joka tapauksessa, pääsin sitten kirjoittamaan aurinkovoiteista. Se on minulla päälle jäänyt jokavuotinen rituaali, koska maaliskuussa Etelä-Euroopassa piti uusia aurinkorasvojen varastoa. Täällä niitä kuluu niin vähän, että suurin osa menee varmaan pilalle ennen kuin pääsen näkemään purkin pohjaa.
Mutta sittenkin, tässä kesää odotellessa…






Maaliskuun raportti 2026.
Kuvitus © 2019-2026 VIA PER ASPERA AD ASTRA