
Viikot 44-45 – 2025 – Minuun vaikutuksen tehneet kirjat.
Viikot 44-45
Viikkojen aikana ei taaskaan tapahtunut mitään kertomisen arvoista, joten päätin lähteä mukaan Taija-Tiian ja Tiinan blogeissa bongaamani haasteeseen vaikken olekaan kirjabloggaaja. Haaste on tietääkseni alun perin lähtenyt liikkeelle Tarun tapaan -kirjablogista.
- Lähtemättömän vaikutuksen tehneet kirjat – Taija-Tiia
- Minuun vaikutuksen tehneitä kirjoja – TYYLIMURU
- Haaste kirjabloggareille! – taruntapaan.fi
Lukeminen sekin on eräänlainen matka. Olisi muuten hyvinkin voinut käydä niin, etten olisi ikinä päässyt matkustamaan oman maani ulkopuolelle kuin kirjoissa, jos historian kulku olisi yhtään erilainen.
Nuorempana lukeminen oli yksi rakkaimmista harrastuksistani. Oli se niitä harvoja, mitä sai harrastaa ilmaiseksi 😊.
Minuun vaikutuksen tehneet kirjat
1. Vladislav Krapivin (1938–2020)
Genre: nuorten- ja fantasiakirjallisuus, symbolinen realismi
Minun lempiteokseni hänen tuotannostaan: Мальчик со шпагой (“Poika ja miekka”), Та сторона, где ветер (“Se puoli, mistä tuuli käy”).

Olen lukenut kaikki kirjailijan teokset, joita on ikinä julkaistu. Ei kaikki ollut mieleen, mutta hänen tapansa kirjoittaa ihmetytti minua, lähinnä siksi, että miten hän selvisi elossa niinä aikoina. Krapivin loi omanlaisen moraalisen ja emotionaalisen universumin — lapsuudesta, ystävyydestä ja rohkeudesta. Hänen teoksensa sijoittuvat meren rannoille, kesäiseen purjehdusseurojen maailmaan, juuri sellaiseen, mihin itsekin tunsin kuuluvani.
Krapivin kirjoitti lapsista, jotka kasvavat hiljalleen aikuisiksi, ja maailmasta, joka on yhtä aikaa kaunis ja julma. Hänen kirjoissaan ei ollut puolueita eikä pioneereja, mutta hahmojen piti itse päättää ja kantaa vastuunsa teoistaan. Se oli erikoista, kun kukaan ei ohjeistanut oikealta tai vasemmalta. Kirjat eivät olleetkaan koskaan mustavalkoisia. Loppu on usein myös sellainen, että lukija sai itse päättää, mitä siinä tapahtui.
2. Stepan Vartanov (s. 1951)
Genre: fantasia, metafyysinen ja allegorinen proosa
Minun lempiteos hänen tuotannostaan: Белая дорога (“Valkoinen tie”, 1990)

Vartanov kuuluu niihin post-neuvostoliiton kirjailijoihin, jotka kulkivat scifin ja filosofisen fantasian rajapinnassa.
Valkoinen tie on myös hänen tunnetuin teoksensa — vertauskuva ihmisyydestä, uskosta ja valinnasta. Vartanovin hiljalleen etenevä, pohdiskeleva ja täynnä symboleja oleva tarinankertomus saa lukijan koukkuun heti alkumetreillä. Vaikka Valkoinen tie on hyvin naiivi omassa uskossa maailmanrauhaan ja sellaiseen kansaan, joka pystyy sen saavuttamaan, se sai minut tuntemaan itseni onnelliseksi kerta toisensa jälkeen.
Alkuperäinen pokkari hajosi palasiksi, kun olen kuljettanut sitä paikasta toiseen vuosikymmeniä. Onneksi kirjan saa nyt myös digiversiona.
3. Tšingis Aitmatov (1928–2008)
Genre: psykologinen ja moraalinen proosa, myyttinen realismi
Minun lempiteos hänen tuotannostaan: Плаха (“Mestauslava”, 1986)

Siinä teoksessa Aitmatov yhdisti Keski-Aasian mytologian, uskonnon ja universaalin moraalifilosofian. Itse asiassa hänen kaikissa kirjoissaan luonto on yhtä tärkeä kuin ihminen — ja usein viisaampi. Mestauslava on voimakas vertaus ihmisen ja eläimen, hengen ja väkivallan suhteesta. Hän oli myös diplomaatti ja humanisti, joka puhui eettisen kirjallisuuden puolesta.
Vaikka kirja on sinänsä raakaa, kertoo ihmisten julmuudessa ja haluttomuudesta antaa ja pyytää anteeksi, se on kirjoitettu niin kauniisti, että itkin koko kertomuksen läpi joka kerta, vaikka muistin sen likimain ulkoa. Minulle oli kunnia käydä Aitmatovin memoriaalilla Kirgisian visiitillämme.
4. Isaac Asimov (1920–1992)
Genre: tieteiskirjallisuus, robotiikka, rationaalinen filosofia
Tunnetuin teos: I, Robot (1950)

Asimov oli koulutukseltaan biokemisti ja yksi “scifin kolmesta suuresta” yhdessä Heinleinin ja Clarken kanssa.
On omalla tavallaan hullua, että tämä kirjailija on pystynyt ennakoimaan tämän päivän eettisiä dilemmoja näinkin tarkasti. Hänen robotiikan kolme lakia ovat yhä modernin tekoälykeskustelun perusta.
I, Robot on kokoelma tarinoita, joissa tekoälyn etiikka ja inhimillisyys ovat tuotu esille ensimmäistä kertaa. Vaikka tällä hetkellä itse ChatGPT väittää, ettei sillä ole tunteita eikä omaa tahtoa (nyt se on vielä totta), mistä sitä tietää, mihin teknologian kehitys pystyy 50 vuoden päästä. Ja sekin, että itse voin elää niinkin pitkään, että näen sen omin silmin.
5. Rachel Ford (nykyaika)
Genre: moderni fantasia, dark fantasy, spekulatiivinen fiktio
Minun lempiteos hänen tuotannostaan: Bone Traders (The Timekeepers Saga, 2020-luvulta)

Rachel Fordia tunnen henkilökohtaisesti (jos näin asian voi ilmaista heistä, joita olen tavannut vain netin välityksellä, mutta ei kasvotusten). Hänen kirjansa ovat aika synkkää, moraalisesti monisävyistä fantasiaa, jossa kaupankäynti, kuolema ja magia kietoutuvat yhteen.
Hänen maailmoissaan mikään ei ole mustavalkoista: sankarit tekevät pahoja tekoja selviytyäkseen, ja pimeydessäkin pilkahtaa empatia. Se on varmaan juuri se juju, mikä sai minut koukkuun, vaikka en muuten ole fantasian suuri fani. Toinen asia, mistä tykkään, on Rachelin yksityiskohtaisesti ja todenmukaisesti luodut hahmot sekä siedettävä taikamaailma: ohjelmistoinsinöörinä hän ilmiselvästi ymmärtää enemmän magian energiankulutuksesta kuin moni muu.
6. Leena Lehtolainen (s. 1964)
Genre: rikos- ja yhteiskunnallinen proosa, psykologinen romaani
Minun lempiteos hänen tuotannostaan: Tappava säde (1999)

Lehtolainen tunnetaan ennen kaikkea Maria Kallio -rikossarjasta, jossa rikokset ovat usein vain pinta — todelliset kysymykset koskevat oikeudenmukaisuutta, syyllisyyttä ja valtaa.
Minuun teki suurimman vaikutuksen hänen itsenäinen psykologinen rikosromaani, jossa Maria Kallio vain vilahtaa sivuosassa. Siinä syöpää sairastava Säde luo itselleen toisenlaisen identiteetin ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Hän alkaa murhata ihmisiä oman moraalinsa mukaisesti. Yksi Lehtolaisen eettisesti haastavimmista teoksista – tutkielma syyllisyydestä ja vallasta. Onko yksittäisellä ihmisellä oikeus päättää toisten elämästä ja kuolemasta?
7. Sophie Kinsella (Madeleine Sophie Wickham, s. 1969)
Genre: humoristinen romantiikka, chick lit
Minun lempiteos hänen tuotannostaan: The Secret Dreamworld of a Shopaholic (2000), suomennettuna Himoshoppaajan salainen unelma

Ensimmäinen osa Himoshoppaaja-sarjasta teki kansainvälisen läpimurron ja synnytti kokonaisen kirjallisuusilmiön.
Kirjassa brittiläinen taloustoimittaja Rebecca Bloomwood ei pysty hallitsemaan omaa talouttaan, kun ostiskelu lähtee lapasesta kerta toisensa jälkeen, mutta lopulta löytää keinon kääntää heikkoutensa vahvuudeksi. Se on kevyt, mutta tarkkanäköinen kuvaus nykyihmisen tarpeesta tulla hyväksytyksi – ja muistutus siitä, että kasvu voi alkaa myös omista virheistä.
Tämä oli aivan toisenlaista kirjallisuutta, kuin se mihin olen tottunut, mutta Kinsellan tapa kirjoittaa tempaisi heti mukaansa. Olen yllättynyt siitä, että luin monia muitakin kirjoja tästä sarjasta (kummallakin kielellä), koska filosofisista kysymyksistä voi näköjään keskustella huumorillakin.
Lopuksi
Kirjallisuus ei ole minulle pelkkä harrastus — se on tapani katsoa maailmaa eri kulmista. Minua viehättää kirjallisuudessa enemmän nykyaika ja tulevaisuus kuin menneisyys, vaikka tiedän, että ymmärtääkseni tulevaa minun pitää tuntea myös mennyttä.
Lempikirjailijani eivät todellakaan kuulu massalukemistoon, mutta he ovat rakentaneet maailman, jossa ihminen ei ole valmis olento, vaan jatkuva kysymys. Se on juuri se asia, joka kiehtoo minua kirjallisuudessa.
Viikot 44-45 – 2025 – Minuun vaikutuksen tehneet kirjat.
🔗 Lähteet ja lisätietoa
- Vladislav Krapivin – Wikipedia (EN), “A Boy with a Sword”
- Stepan Vartanov – “Белая дорога” – RoyalLib (RU), Amazon – Author Page
- Tšingis Aitmatov – Wikipedia (FI), “Mestauslava” – JYU Finna
- Isaac Asimov – Wikipedia (FI), “Robotit” – BookBeat
- Rachel Ford – Author site, “Bone Traders” – Goodreads
- Leena Lehtolainen – Wikipedia (FI), “Tappava säde” – Tammi
- Sophie Kinsella – Wikipedia (FI), “Himoshoppaajan salainen unelma” – Otava
Viikot 44-45 – 2025 – Minuun vaikutuksen tehneet kirjat
Kuvitus:
© 2019-2025 VIA PER ASPERA AD ASTRA
Mahtavaa että lähdit myös mukaan listaamaan kirjoja! Kiinnostava lista, tässä oli mukavan monipuolinen valikoima 🙂 suurinosa oli itselleni aivan uusia nimiä.