Viikot 40-41

Viikot 40-41-2025 – Runsaudenpula.

Kirjoitan viikon kuulumisia, mutta en tiedä yhtään mikä viikko on meneillään. Minulle kuuluu hyvää, kiitos! Paitsi onneksi en ole lifestyle-bloggaaja: elämässä ei tapahdu yhtään mitään sellaista, mistä saisi blogipostauksen aikaiseksi. Jos työjutut jätetään väliin, niin lokakuun alun kohokohtia oli se, että ostin uudet housut. Samasta pienestä putiikista kuten ennen ja samaa malliakin, vain eri kangasta.

Olen juuri lukenut bloggaaja-kollegani Tyylimurun Tiinan postauksen suomalaisten ostokäyttäytymisestä, jossa hän siteerasi mm. IL- kyselyn tuloksia, josta ilmeni, että ihmiset ostavat enemmän tyylin ja istuvuuden takia eikä niinkään tarpeeseen. Ymmärrän yskän, mutta osasyyllisinä ovat myös ympäristön paine, sosiokulttuuriset normit ja yhteiskunnan rakenne, ei pelkkä ajattelematon kuluttaja.

Ensinnäkin aggressiivisia mainoskampanjoita on vaikeaa vastustaa. Ihmisen mieli on pehmeä ja altis houkutuksille, ja tätä heikkoutta käytetään surutta hyväkseen. Painetta lisää se seikka, että meidän on kuuluttava yhteisöön eikä se helposti anna anteeksi poikkeuksia.

Toiseksi syyksi nostaisin sen, että usein istuva vaatte on pakko ostaa, koska sellainen ihme tulee vastaan aniharvoin. Muodottomien, yleispätevien leikkausten maailmassa on suorastaan riemun aihe löytää istuva vaate.

Kolmantena syynä näen sen, että juuri sen kaikista tarpeellisinta vaatetta on tosi vaikea löytää. Luulisi, että maailma on täynnä roinaa – vaatteita, asusteita ja sisustusta on niin paljon tarjolla, että jokaista pitää vaivata runsauden pula ja valinnan vaikeus. Mutta ei.

Tässä vaikkapa viimeiset ostokseni. Tosiaan minulla kävi tuuri löytää sellainen kauppa, josta saan aina housut kun tarvitsen uudet. Se on aina se sama malli, eri materiaaleissa ja väreissä. Joku puolalainen vaatevalmistaja niitä tehtailee ja suht edullisesti vielä. Mutta muuten joudun tekemään kompromisseja. Olkoon, paitoja ja puseroita on paljon tarjolla. Niitä pitääkin olla paljon kaapissa, koska harvoin yksi paita kestää enemmän kuin sen yhden päivän käytössä ennen pesun tarvetta.

Mutta nyt halusin ostaa uuden trenssin. Hyvin klassisen sellaisen, beigen. Eipä onnistunut. Olen tosin suht lyhyt, mutta muuten varsin keskiverto. Sellainen mediaani kokoinen ihminen. Joko en mahtunut hihoihin (mun yleinen ongelma), takki ei mennyt kiinni rinnuksista ja jäi löysäksi lantiolta tai jotain muuta pientä kivaa. Trenssejä on tälläkin hetkellä kaupoissa satoja, ellei tuhansia tarjolla. Joka ikkunassa on yksi. Ja beige on kyllä se yleisin väri.

Ok, ostin tummansinisen. Edes jotain. Trenssi istui niin hyvin, että päätin ostaa, vaikka tummansinisiä päällysvaatteita minulla on jo useita.

Nyt yritän löytää luonnonvalkoisen neulepuseron, jossa olisi edes hieman villaa, että sillä pärjäisi talvella, ja se olisi lantiopituinen. Liikaa vaadittu. Ei edes nettikaupasta ole sellaista vaatetta.

Muoti ja yhteiskunnan kehitys – peilikuvia ajasta

Muoti ei ole koskaan ollut vain vaatteita. Se on ollut aikansa peili, jossa heijastuvat yhteiskunnan arvot, roolit ja muutokset. Jokainen muodin murros kertoo jotain ihmisestä ja siitä, miten hän on nähnyt itsensä suhteessa maailmaan.

Sellaiseen maailmaan, jossa vaatteita teetettiin tarpeeseen eikä pret-a-porte ollut vielä keksitty, ei ole enää paluuta.

Teollistumisen ja massatuotannon seurauksena muoti demokratisoitui: nyt trendien seuraaminen ei ollut enää vain harvojen valittujen etuoikeus. Samalla muodin sykli kiihtyi. Globalisaatio, markkinointi ja sosiaalinen media loivat jatkuvan tarpeen uudistua, olla ajan tasalla, erottua ja kuulua joukkoon yhtä aikaa. Kuluttamisesta tuli identiteetin rakennuspalikka, ei vain tapa täyttää perustarpeita.

Toinen suuri käännekohta tapahtui 1950-luvulla, kun naiset siirtyivät työelämään sankoin joukoin. Tämä näkyi heti pukeutumisessa: korsetit, rusetit ja monikerroksiset hameet väistyivät minimalististen mekkojen, käytännöllisten jakkupukujen, housujen ja siistien paitapuseroiden tieltä. Muoti on nyt korostanut itsenäisyyttä ja toimijuutta, uudenlaista naiseutta, jossa tyyli ja vapaus kulkivat rinnakkain.

Näin muoti on toiminut historiamme peilinä, kertoen miten yhteiskunta, työ, sukupuoli ja identiteetti ovat muovautuneet vuosisatojen saatossa.

Runsaudenpula ja tyhjä vaatekaappi – kulutuskulttuurin paradoksi

Miksi sitten ajassamme, jossa vaatteita on jokaisen ulottuvilla enemmän kuin koskaan ennen, moni kokee, ettei omista “mitään päällepantavaa”. Tämä ristiriita kertoo paljon siitä, miten kuluttajakäyttäytyminen on kehittynyt yhdessä yhteiskunnan muutoksen kanssa.

Kun globaali yhteiskunta vaurastui, kuluttamisesta tuli myös tunneasia. Ostohetki tuottaa mielihyvää, mutta se on lyhytaikaista. Pian sama vaate näyttää “vanhalta”, koska ympäröivä kulttuuri on jo siirtynyt seuraavaan trendiin. Tämä on nykypäivän runsauden pula: tavaroita on liikaa, mutta merkitystä on niillä aivan liian vähän.

Onneksi peli ei ole täysin menetetty. 2000-luvulla ekologisuus, kestävyys ja yksilöllisyys ovat alkaneet korvata kertakäyttökulttuurin arvoja. Nuorempi sukupolvi ostaa yhä useammin käytettynä, lainaa tai rakentaa vaatekaappinsa “capsule wardrobe” -periaatteella. Tämä kertoo muutoksesta pois pelkästä kulutuksesta kohti tietoisuutta ja vastuullisuutta.

Ehkä kysymys “ei mitään päällepantavaa” ei lopulta tarkoita vaatteiden puutetta, vaan sitä, ettei löydä enää yhteyttä niiden ja oman identiteettinsä välillä. Muoti muuttuu, mutta kaipuu aitouteen ja merkitykseen säilyy.