Bloggaajan arki ja juhla

Yleisesti ottaen

Millainen on bloggaajan arki? Ihan tavallisen bloggaajan, ei multimiljonäärin, jonka elämäntyyliin meidän olisi itse asiassa aika vaikea sopeutua. Sellainen, jossa 20-päinen henkilökunta pyörii vuorokaudet ympäri palvelemassa staraa. Meikäläiselle se olisi liikaa mikä liikaa. En sietäisi ympärilläni hässäkkää 24/7. Luulisin, että ainakin ruotsalaiset miljonääri-bloggaajat elävät jokseenkin samanlaista hiljaiseloa, mitä Suomessakin on tapana. Bloggaajan arki ja juhla.

Bloggaajien keskiluokka elää suhteellisen mukavasti, mutta ei mitenkään ylenpalttisesti. Bloggaaminen heille on jokseenkin samanlaista työtä kuin monille muille opettaminen tai hoivaaminen. Se on välillä epävarmaa ja raadollista. Se onkin tavallaan asiakaspalvelutyötä: se on intensiivistä, välillä stressaavaa ja vaatimuksia satelee joka puolelta. Lukija haluaa yhtä ja mainostaja toista. Siinä sitä onkin luovimista. Vedenalaisia kiviäkin on paljon.

Bloggaajan työpäivä voi olla rankkaa, palkitsevaa, hauskaa, mutta enimmäkseen se on tyystin tylsää puurtamista. Pitää toden teolla rakastaa mitä tekee, jos haluaa olla alalla pitkään. Sen takia monet menestyvät bloggaajat lopettavat bloginsa joskus. Kymmenen vuotta on aika pitkä ura sillä alalla.

Tämä selvisi pienellä kyselyllä kollegoiden kesken ja tutkimalla nettiä. Suomessa tavallisuus näyttää olevan yliarvostettua, toisin kuin maailmassa yleisesti 😁. Presidentinkin pitää olla vain tavis, johon kansa voi samaistua. Tuskin kukaan miljonääri haluaisikaan olla Suomen presidenttinä. Viimeisten tietojen mukaan Trump menetti 700 miljoonaa presidenttikautensa aikana (-EH).

Miten meillä arkea juhlitaan?

Tavallinen arkiaamu alkaa arkisista rutiineista. Olisihan se kivaa ensin olla joogaa tai vaahtokylpy. Sisäkkö kävisi ojentamassa silkkilakanat suoraksi ja kokki toisi hedelmäisen salaatin, lämpimän kroisantin ja aamukahvin. Siihen se puoli päivää olisi jo mennyt. Toisaalta kokin ja sisäkön läsnäolo talossa häiritsisi yksityisyyttäni.

Meillä päivä alkaa koulumatkalla. Pojan koulumatka tosin lyheni viime maanantaina 550 metristä viiteentoista. Onneksi maltalainen etäkoulu on kokopäiväinen videopalaveri, joka sisältää kaikki tunnit liikunnan ja taideaineet mukaan lukien. Aamupalan jälkeen poika siirtyy oman pöytänsä taakse, sanoo opettajalle “Good morning” ja ryhtyy opiskelemaan. Pari pientä taukoa ja lounastaminen pikaisesti. Kiireellä takaisin ruudun ääreen. Hän ei halua myöhästyä koulusta yhtään eikä koskaan.

Koulupäivän loputtua voi käydä lenkillä ulkona, siihen saa kulumaan tunnin tai pari, riippuen auringonpaisteen luovuttamasta lämmöstä. Sitten syödään päivällistä ja jatketaan töitä. Läksyjäkin on sen verran, että tilanne “mulla ei ole mitään tekemistä” – ei pääse syntymään järin helposti. Luppoajat täyttyvät tuntien pituisilla puhelusessioilla ja Robloxilla. Ja matematiikalla.

Mitä bloggaaja tekee tavallisena työpäivänä? Kirjoittaa! Yllättävää, eikös ole? Kirjoittamista pitää rakastaa todella, jos on aikeissa pysyä alalla.

Olen huomannut, että ainakaan Suomessa bloggaajat eivät suostu luovuttamaan teknisen osion töitä kenellekään. Eli suurin osa tekee myös kuvauksia, kuvien käsittelyä, SEOta ja somea ihan itse. Silloinkin, kun taloudellinen tilanne jo sallisi delegoimista. Itse siirrän parempiin käsiin monen teknisen ja someen liittyvän asian heti, kun pääsen. En toki ole vielä siinä pisteessä. Joten kaikki ne asiat on tehtävä itse.

Minulle kirjoittamisessa ainoa vaiva on istuminen. Olen kyllä kokeillut muita keinoja, kuten sanelu, mutta en pysty. Minulta joko karkaa ajatus tai sitten voin jäädä auton alle. En pysty keskittymään täysin, jos ulkoisia häiriötekijöitä on liikaa. Käveleminen ja ajatteleminen yhtä aikaa on jo liikaa 😂

Nauran välillä kysymyksille ja kirjoituksille siitä “miten pukeudun kotona”. No, en mitenkään. Laitan vaatteisiin vasta silloin, kun on tarvetta lähteä ulos ovesta. Tai minulla on videopalaveri. Miksi muuten olisin kasvattanut pyykkikasaa? Kotitoimiston yksi hyvä puoli on optimoitu ajankäyttö. Matka työpaikalle lyhenee eteiskäytävän mittaiseksi ja kahvia pääsee nauttimaan siinä samassa. Joten nappaan päälle ne samat räjähtäneet verskat, joissa en kehtaisi viedä roskia kadulle. Naapurin rouva menee kadulle leipomon kauppa-autolle vaaleanpunaisessa aamutakissa, mutta siihen en pystyisi.

Olen iltaihmisiä, joten aamuisin teen ne kaikki vaikeammat asiat: tarkistan Instagramin, Facebookin, sähköpostin ja vastaan kommentteihin. Aivoni käynnistyvät vasta toisen aamukahvin jälkeen, lounaan paikkeilla. Joten aamupäivä on pyhitetty oheistöille ja kotiaskareille.

Jotenkin minulla on sellainen olo, että ani harva bloggaaja pääsee tekemään kuvauksia omassa kodissaan siivoamatta ja stailaamatta kuvauspaikkaa ensin. Lapsiperheessä vielä sitäkin harvemmin. Toki riippuu siitä mitä kuvaa. Senkin olen huomannut, että kuvassa monet asiat näyttävät erilaiselta kuin IRL. Esimerkiksi likaiset peilit eivät näytä kuvissa likaisilta, mutta ylimääräinen esine tai vääränlainen tausta pilaa koko tunnelman. Itse olen likaisille peileille allerginen, mutta taustat opin siivoamaan vasta bloggaamisen myötä. Joskus kuvia joutuu silti korjailemaan, koska kuvakulmaa ei pystynyt valitsemaan niin, ettei sitä ylimääräistä asiaa näkyisi (esimerkiksi silloin, kun luonnonvalo tulee jostain tietystä suunnasta).

On sellaisiakin tapauksia, joissa tyhjä maitolasi ilmestyy kuvaan kuin tyhjästä.

Sitä sitten käsittelemään. SEOttamaan. Tuottamaan. Julkaisemaan ja jakamaan somessa.

Itse kuvaaminen on minulle juhlaa.

Milloin on syytä juhlaan?

Juhlitaan nykyään sillä, että päästään ulos. Ei ulos syömään tai baariin. Kunhan taivasalle. Mieluimmin merimaisemaan. Ihmisiäkin on opittu karttamaan kaukaa.

Erilaiset yhteistyöt ja kuvaukset tuntuvat melkein aina juhlalta. Ehkä minulle kuvaaminen on vielä niin uusi juttu, että se kiehtoo. Silloin valtaan pääsee pieni ja osaamaton taiteilija minussa, jolla on palava halu oppia jotain uutta jokaisesta kuvasta.

Onnistunut kuva ja tyytyväinen asiakas on bloggaajalle syytä juhlaan.

Pääseminen lomalle muutamaksi päiväksi myös. Kaikkien somevaikuttajien työ on sellainen jatkumo, ettei täysimittaisesta lomasta voi kuin haaveilla.

Meidän diginomadi-statuksella on se hyvä puoli, että minilomalle pääsee suoraan etuovesta.

Miksi sitten arkista elämää blogeissa ja somessa näkyy varsin vähän? Vaikka sellainen kiinnostaisi lukijoita, mainostajaa ei kiinnosta nähdä sotkuisia koteja ja arjen realiteetteja. Ruma arki ei myy. Kuka meistä tosiaan haluaisi itselleen sellaisen, koska monilla yksi on jo entisestään olemassa. Asiakas haluaa omistaa jotain sellaista, jota hänellä ei vielä ole: siistin kodin, kauniin arjen, seksikkään olemuksen, uima-altaan pihalla ja palmuja. Olkoon sitten edes (loma)kuvissa.